Mitä tunnen?

Olen aivan sekaisin... Odotan viestiä ja petyn kun en sitä saa. Minähän häntä tuohon käyttäytymiseen usutin.
Häpesin jollain tapaa itseäni. Poika tuli luokseni eilen. Hän oli väsynyt, koska oli kirjoittanut koko yön esseetä. Omistan 140cm leveän parisängyn ja hän tuli luokseni päiväunille. Olimme aiemmin flirttailleet asialla, mutta tällä kertaa hän oikeasti makasi asunnossani sängylläni. En tiennyt mitä tehdä.
Koirani oli erittäin energinen ja leikki kanssamme. Päätin ottaa itsekin päiväunet, en tiennyt mitä muuta tekisinkään. Ei tapahtunut mitään ja nukuimme eri puolilla sänkyä. Hetken siinä makoillessamme kuuntelin pojan tasaista ja unista hengitystä. Tunsin hänen kätensä selässäni. Hän nukkui, ja kosketus oli täysi vahinko. Käsi oli osittain paljaalla ihollani, mutta en tehnyt mitään. Minua ei pelottanut ja hänhän nukkui.

Pyykkivuoroni sattui olemaan tuona päivänä, joten ravasin välillä pyykkituvassa. 45minuuttia ennen kuin puhelimeni soisi ja minun pitäisi tyhjentää pyykinpesukone sekä ripustaa pyykit. Meinasin itsekin useaan otteeseen nukahtaa ja nukahdinkin muutamaksi sekunniksi välillä. Leikimme koirani kanssa samalla kun makoilimme.
Hetken oltuamme rauhassa nukkumassa poika sanoi minulle "Tämä on varmaan vähän outoa, mutta haluaisin halin". Olin todella väsynyt, joten nostin vain hieman kättäni. Hän uskaltautuikin ottamaan minut kunnolla syleilyynsä, ja veti minut päällensä. Olimme siinä vain lähekkäin. Hän tokaisi unisella äänellään "Hengitämme samaan tahtiin" ja minä hymähdin samalla kun sydämeni teki pienen, hyvin pienen hypähdyksen. Se ei ollut suuri, joten en miettinyt sitä kummemmin.

Asettelimme itsemme paremmin ja lepäsimme lusikassa. Välillä poika puristi minut itseensä kiinni hyvin lujaa, mutta en välittänyt. Olin kuulemma hyvän kokoinen halattavaksi. En väittänyt vastaan. Olimme hyvin lähekkäin, aivan kiinni toisissamme. Kuulin hänen nopean raskaan hengityksensä sekä hänen sydämensä nopean tykytyksen. Se oli mukavaa, mutta en ole sellaista tyyppiä, joka haluaa olla jatkuvasti lähekkäin. Joskus vain viisi minuuttia läheisyyttä sekä halailua riittää. Loppujen lopuksi odotin vain, että se olisi ohi. Ei se ollut epämukavaa, mutta tarvitsen omaa tilaa paljon ja usein.

Pojan lähdettyä olin tyhjän päällä. Tunsin itseni kamalaksi ihmiseksi, sillä hän on parhaimman ystäväni ex. Heidän eronsa vaikeus ei myöskään helpottanut tilannetta. Seuraavana aamuna kirjoitin hänelle viestin, jossa pyysin, että tapaus jäisi välillemme ja pitäisimme matalaa profiilia. Hän suostui tähän. On kuitenkin kummallista olla puhumatta.
Minua on varoitettu tästä ihmisestä, mutta en vain osaa varoa häntä. En näe hänessä ihmisenä paljon pahaa. Tekomme oli kuitenkin väärin. Emme tehneet mitään peruuttamatonta, mutta se oli silti väärin. Olin sekaisin, en tiennyt mitä tuntea silloin. En tiedä vieläkään mitä tuntea, vaikka tiedänkin miten kamala ihminen olen vain ajatellessani tätä. Kuitenkin seison nyt parvekkeellani yöllä, viileässä, hämärässä ja vain alusvaatteet päälläni sekä päätän laitta hänelle typerän viestin. Silloin en edes ajatellut mitään, minulla ei ollut edes perhosia vatsassa, eikä mitään muutakaan mitä olen aina toivonut ja odottanut. Silti nyt tänä yönä kirjoitan ja mietin omia fantasioitani. Jossittelen ja mietin, mitä olisin voinut tehdä. Mitä olisikin voinut tapahtua? Olisinko sallinut sen itseltäni tai häneltä? Ehkä olen vain yksinäinen, ja hän vain sattuu olemaan siinä. En tiedä. Mikä on oikein ja väärin on selvää, mutta kaikki muu on pimeää ja sumuista. Miksei minulle voida vain antaa ohjeita, joita noudattaisin lojaalisti? Olen kamala ihminen...
Mitä ihmettä minä oikein tunnen? Juurihan kirjoitin asiasta ja olin tehnyt päätökseni. Nyt elämä järjesti kunnollisen juonenkäänteen. (Hän vastasi viestiini.) Tyhmintä on varmaankin se, että kirjoitan tämän kaiken tänne ja saatan samalla heittää bensaa liekkeihin. Jos joku näkee ja lukee. Minua tullaan vihaamaan ja menettäisin tärkeitä ihmisiä läheltäni. Miksi sitten teen tätä? En tiedä, en tosiaankaan tiedä. Mikä minua vaivaa? Olen koko ajan niin hämilläni ja teen vääriä päätöksiä. Ehkä yöllä kirjoittaminen ei ole paras idea. Varsinkaan monen sekavan tunteen vallatessa kehoani. Olkaa rakkaat varovaisia tunteiden kanssa. Ne ovat pelottavan voimakkaita, epäselviä ja kaikkea mahdollista. Ne ovat tunteita, mutta eläisimmekö ilman niitä?

nonames